Ohitat upeita turkulaisia elämyksiä suuntaamalla suoraan satamaan

Turusta tulee mieleen joulurauhanjulistus, keskiaikaiset markkinat tai 1200-luvun lopussa rakennettu Turun linna, mutta tämä kaupunki on paljon muutakin. Moni jättää kaupunkiin tutustumisen väliin ja kiirehtii suoraan laivasatamaan. Liikennöihän Turusta päivittäin useita laivavuoroja, joten läpikulkuliikenteen määrä on merkittävä.

Alueen varsinainen vetonaula on kuitenkin kerran kesässä järjestettävä Ruisrock, joka on vetänyt jopa yli 100 000 vierasta kuuntelemaan musiikkimaailman huippunimiä. Vuodesta 1970 järjestetyllä musiikkifestivaalilla on esiintynyt esimerkiksi U2 ja Bob Dylan. Turku tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä laivasataman ja Ruissalon ulkopuolellakin, jos sinne vaikka ensi kerralla tulisi lähdettyä.

Museoita täynnä historiaa ja uutta sekä vanhaa taidetta

Turun linna, Turun tuomiokirkko, yhdistetty historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Nova, merikeskus Forum Marinum sekä kulttuurikeskus Logomo ovat Turun suosituimpia nähtävyyksiä. Näiden ohella kannattaa tarkistaa myös Turun Taidemuseon, kaupungin lukuisten taidegallerioiden ja Wäinö Aaltosen nykytaiteen museon taidetarjonta. Wanhaan aikaan ja perinteisiin ammatteihin voi tutustua museo- ja kulttuurivirkistysalue Kuralan Kylämäellä tai Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Luonnosta kiinnostuneita vetää Biologinen museo, ja musiikin harrastajia Sibelius-museo. Ihania tuliaisia löytää museokaupoista, markkinoilta tai kehitysmaissa valmistettuja tuotteita myyvästä Tyttö ja vuohi -kaupasta Yliopistonkadulla.

Turussa riittää tapahtumia

Joulurauhanjulistus, jokakesäiset Turun keskiaikaiset markkinat ja Ruisrock tulivatkin mainittua. Muita musiikin ympärille rakentuvia tapahtumia ovat esimerkiksi neljän vuoden välien järjestettävä Turun sellokilpailu, Turku Jazz, kaupunkifestivaali Down By The Laituri, Turun musiikkijuhlat, hiphoppiin keskittyvä Aura Fest ja kristillinen Maata näkyvissä -musiikkitapahtuma. Musiikkitapahtumatarjontaa on siis monenlaiseen makuun. Turkulaiset osaavat rakentaa tapahtuman melkein minkä tahansa ilmiön ympärille, sillä kaupungista löytyy niin elokuva-, taide-, muotoilu- kuin antiikkitapahtumiakin – sekä tietenkin Turun kansainväliset kirjamessut, joiden ohjelmapäällikkönä toimi tasavallan ensimmäinen nainen Jenni Haukio vuoteen 2017 asti.

Turkulaiset osaavat myös syödä. Huhtikuussa aloitetaan Turun Kalamarkkinayhdistyksen järjestämillä Saaristolaismarkkinoilla, minkä jälkeen siirrytään Neitsytperunafestivaaleihin.

Neitsytperunafestivaalien aikana juhlitaan varhaisperunaa (ja kesää) hyvällä ruoalla, erilaisilla kilpailuilla ja muilla ruokatempauksilla. Lokakuussa keräännytään Aurajokirantaan syömään silakkaa Silakkamarkkinoille. Kaiken syömisen vastapainoksi täytyy harrastaa myös liikuntaa. Siispä turkulaisille ja kaikille tapahtumavieraille on tarjolla niin yleisurheilu-, juoksu- kuin soututapahtumia, sekä parikin eri pyöräilyn ympärille keskittyvää tapahtumaa. Heikin markkinat, Turun messut (joissa valitaan Turun Flikka ja Poika), Nuutinpäivän tapahtumasesonki sekä Vanhan Suurtorin joulumarkkinat ovat myös kokemisen arvoisia.

Vireä yliopistokaupunki täynnä alennuksia ja menomestoja opiskelijoille

Yksi Turun parhaista puolista on se, että se on erittäin opiskelijaystävällinen kaupunki. Turkuun perustettiin Suomen ensimmäinen yliopisto jo vuonna 1640! Moni palvelu- tai ravintola-alan yritys antaa opiskelija-alennusta, ja opiskelijat voivat matkustaa erittäin edullisesti Turun seudun joukkoliikenteen busseilla. Turku on toisaalta pyöräilijän paratiisi, sillä 90% turkulaisista asuu alle puolen tunnin etäisyydellä keskustasta, ja kaupunki huolehtii tunnollisesti kevyen liikenteen väylien talvikunnossapidosta: bussilippuun tarvittavat roposetkin voi säästää vaikkapa puoli-ilmaiseen puistojoogaan. Tästä blogista löydät lisätietoa opiskeluistani Turussa ja kaikesta siihen liittyvästä.

Pienpanimo-olutta ja saaristolaisleipää

Turku sijaitsee meren rannalla, ja se näkyy myös alueen ruokakulttuurissa. Turussa syödään paljon kalaa, etenkin silakkaa. Suolatun, paistetun, hiillostetun tai keitetyn silakan kanssa kuuluu syödä hapanleipää tai tummaa saaristolaisleipää. Muu Suomi saa kiittää Turkua makkarasta ja Hesburgereista, sillä saksalaiset hansakauppiaat toivat Turkuun makkaranvalmistuksen taidon ja Hesburger aloitti toimintansa juuri Turussa vuonna 1966. Turun erikoisuus on rusinamakkara, mutta ravintoloista saa paljon muutakin hyvää. Kokeilemisen arvoisia ovat myös panimoravintola Koulu ja Kakolan vankilassa entisessä keittiössä toimiva naapurustopanimo Kakola Brewing Company. Suosittelen!

Folkloristiikasta, antropologiasta ja taidehistoriasta on tieni tehty

Kuinka voittaa kolikkopeleissä?