Folkloristiikasta, antropologiasta ja taidehistoriasta on tieni tehty

Olen aloittanut päätoimisen opiskelun Helsingin Yliopistossa syksyllä 2014, josta siirryin opiskelemaan Turun Yliopistoon vuonna 2017. Muuttoon Turkuun vaikutti moni seikka, ei vähiten se, että löysin täältä poikaystävän. Olen alkanut kotiutua Turkuun ja Turun Yliopistoon – löydän jo oikeat luentosalit ja muistan, mihin vessaan on yleensä lyhin jono. Olen löytynyt uusia tuttavuuksia, joiden kanssa on vietetty pikkujouluja ja vappua: eikä ihme, onhan täällä kuusi korkeakoulua ja 40 000 opiskelijaa!

Pääaineeni on folkloristiikka ja sivuaineeni taidehistoria. Pikkulapsesta asti olen lukenut paljon – luin jo ala-asteella Kalevalaa ja historiallisia romaaneja kirjoittavien Kaari Utrion ja Laila Hirvisaaren (entinen Hietamies) teoksia. Harrastin maalaamista ja kuvanveistoa; ei kai siis ihme, että kulttuurien ja taiteen tutkiminen alkoi kiinnostaa ihan uranvalintamielessä. Kuulun Taivaannaula-yhteisöön, jonka tavoitteena on suomalaisen perinnekulttuurin ja suomalaisten henkisen perinteen säilyttäminen. Toiseksi sivuaineekseni valitsin sosiaali- ja kulttuuriantropologian, josta suoritin opintoja sivuainekokonaisuuden verran jo Helsingissä.

Folkloristiikka – mitä se siis oikein on?

Folkloristi tutkii epävirallista kommunikaatio- ja ilmaisukulttuuria, josta bloginikin kertoo. Tutkimuskohteina voi siis olla vaikkapa kalevalamittaista kansanrunoutta, myyttejä, kansanlauluja, juoruja ja vitsejä sekä sananlaskuja. Kaiken tämän taustalla on pohjaton kiinnostus muistitiedon rakentumiseen, ihmisen kulttuurisen toiminnan rituaaliseen sekä sanalliseen ulottuvuuteen, uskomusten ja mielikuvien historiaan sekä tietenkin kaikkeen yhteisöissä tapahtuvaan vuorovaikutukseen, symboliikkaan ja dynamiikkaan. Kalevalan tutkimus tarkastelee lähinnä suomalaista kulttuuria ja identiteettiä, mutta muutoin folkloristit voivat halutessaan kansainvälistyä vieraiden kulttuurien erikoisasiantuntijoiksi.

Folkloristiikka on alati kehittyvä ja uusiutuva tieteenala, vaikka moni kuvittelee, että siellä me vain luemme Kalevalaa puhki. Hauskimpia tutkimuskohteita luennoilla ovat tähän mennessä olleet viinalaulut, rivot vitsit, vauva.fi-keskustelupalsta sekä karhunpalvontaan liittyvät tavat. Folkloristi voi olla yhtä hyvin kiinnostunut ikivanhoista ilmaisuista kuin myös tuoreemmista, suullisen ja kirjallisen välimaastoon sijoittuvista teksteistä. Tällaisia ovat omaelämäkerrat, kirjeet, Facebook-päivitykset kuin myös blogitekstitkin! Juuri verkossa harjoitettu kommunikaatio on yksi nykypäivään keskittyvän folkloristiikan hedelmällisimpiä tutkimuskohteita.

Millainen ihminen kiinnostuu taidehistoriasta?

Se, että valitsin sivuaineekseni taidehistorian, johtuu varmasti kierosta mielenlaadustani. Monen mielestä ei ole mitään tylsempää kuin historia ja vanha taide, ja jos joku haluaa uppoutua tuollaisia asioita käsittelevien asioiden pariin vapaaehtoisesti, on jotain vialla. Minun mielestäni taidehistorian opiskelu on todella antoisaa. Lapsesta asti olen rakastanut museoita, niiden uskomattomia taideaarteita ja pysähtynyttä tunnelmaa. Eikä maalaustaide ole ainoa tutkimuskohde; alaan kuuluvat myös arkkitehtuuri, miljöökysymykset, taidekäsityö sekä esimerkiksi taidekäsitykset ja -teoriat.

En tiedä, työllistynkö koskaan folkloristiikan, antropologian tai taidehistorian saroilla. Antropologia tarkastelee inhimillisten kulttuurien ja yhteiskunnan muotojen kirjoa – suurimmalle osalle työnantajista tämä ei sano mitään. Ei sillä, että folkloristiikkaa tunnettaisiin sen paremmin. Taidehistorioitsijana voisin työllistyä työvoimaylitarjonnalla varustetulle museoalalle tai apurahatutkijaksi, jos kilpailu ei sielläkin olisi niin suurta ja apurahat pieniä. Jos saisin nyt päättää opiskeluaineeni, en muuttaisi mitään. Taiteen ja kulttuurin eri muotojen tutkiminen on asia, mitä rakastan eniten.

Ohitat upeita turkulaisia elämyksiä suuntaamalla suoraan satamaan